Tervetuloa meille!

Tervetuloa meille!

Sivut

torstai 29. tammikuuta 2015

NAISTEN KÄSITYÖTEMPAUS 29.1.2015



Päivätoiminnan väki pyysi kokoon naiskädentaitajat 
Linnunalun ryhmäkodeista


Tavoitteena oli tehdä yhteinen taideteos Linnunlaulun aulaan 



Tietoa, Taitoa ja Luovuutta ei näillä leideillä puuttunut

Värikkäitä ja Persoonallisia tupsuja syntyi kädenkäänteessä


innovatiivisuutta ja intoa ei peitelty


... ja lopputulosta voi sitten ihaila käytävällä ohi kulkiessaan!

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

KARJALANPIIRAKKA TALKOOT 21.1.2015



Vapaaehtoisten voimin otettiin esille leivontaessut


 Riisipuuro oli keitetty ryhmäkodeissa  valmiiksi, mutta
ruistaikina valmistettiin nyt jauhopeukaloiden avustuksella

Riisipiirakoita alettiin pienen ohjeistuksen ja
 reseptin kertailun jälkeen valmistella



Tässä taidon näytteitä antavat 
Lempi, Erkki, Annikki, Usko ja Aili




 
Yhdessä tekemällä opittiin ja yhdessätekemisestä nautittiin!





Tuloksena monta pellillistä piirakoita ja iloinen mieli

Lopuksi maisteltiin ja voi sentään, vesi on kielellä vieläkin!

maanantai 19. tammikuuta 2015

HOPEAKELLOT


AISTITAULU JA 
PUUHA-ALAUSTAT 19.1.2015

Hopeakellot

on kuulo-, näkö- ja tuntoaistit yhdistävä seinäkangas palvelutalo Linnunlaululle. Kangasta saa ja tuleekin koskettaa ja kokeilla rohkeasti, 

taide ei tarvitse aina olla vain kaukaa katselua varten.

Teoksen materiaalit vaihtuvat sulavasti pehmeästä karheaan, lämpimästä kylmään, helposti tunnistettavasta kummalliseen.


Abstrakteista muodoista ja voi nähdä muodostuvan vuoristomaiseman puroineen, lumihuippuineen ja revon-tulineen.Hopeiset kellot kilisevät tuulesta ja kosketuksesta ja sellofaani rapisee kuin pakkaslumi jalkojen alla.


Osana lähihoitaja Tarjan kehittämistyötä valmistui Linnunlaulun seinälle asukkaiden iloksi aistitaulu


Asititaulun tekijä Milla Pöyry on Lahtelainen vaatetusartesaaniopiskelija ja itseoppinut taiteilija. Hän on erikoistunut sarjakuvataiteeseen ja vaatesuunnitteluun, ja harrastaa myös mm. cosplayta, maa-lausta ja perinnekäsitöitä.


Taulun julkistamistilaisuudessa Tarja ja Milla
esittelivät valmiin taulun asukkaille


Julkistamisen jälkeen skoolattiin ja
asukkaat saivat kertoa mielipiteensä taulusta

Lisäksi Kangasvuokon Ja Kissankellon ryhmäkoteihin
saatiin asukaskäyttöön puuha-alustat

Puuha-alustoja alettiin heti tutkiskella mielenkiinnolla



Näin saadaan asukkaille melekästä puuhastelua

maanantai 5. tammikuuta 2015

MUISTOJA VUODELTA 2014

 ...Paljon on yhdessä nähty ja koettu, tehty ja touhuttu....


Yhdessäoloa ja yhdessä vanhenemista



Kodinaskareita ja päivittäistä puuhailua












Yhdessä on pelailtu







 Ulkoiltu










Kuntoiltu








 Skoolattu ja kahviteltu




Piirrelty ja taidetta tehty









Herkuteltu ulkona ja sisällä













Eläinkavereita tavattu, rapsuteltu ja hellitty


 Kauneutta hoidettu ja hemmoteltu





Leivottu






Laulettu ja soitettu












Ratkottu arvoituksia 








Vietetty elokuvailtaa






Vanhuus tallentuu:
vanhoihin valokuviin
öisiin unikuviin
muistikuviin
elokuviin
kuviin


Kukaan ei vanha lie,
vaikka rollaattori vie,
nuorilla sileä on tie,
vanhuus on kaukana tottavie!

Ihminen on nuori kuin mielensä,
suoristelee vain kielensä,
antaa kokemuksen toimia,
se antaa lisävoimia!