Tervetuloa meille!

Tervetuloa meille!

Sivut

tiistai 30. kesäkuuta 2015

ESIMIES YLLÄTETTIIN 30.6.15

Esimiehen ovea kolkutettiin tiistai-iltapäivänä.
Oven takana oli Kissankellon asukas Aili.
Aili halusi tulla henkilökohtaisesti antamaan palautetta ja kiitosta hoidostaan. Aili oli sitä mieltä, että hoitaja Sirkun on saatava palkankorostus!  Aili kertoi tarkkailevansa, miten vaatimuksen kanssa käy... =)
Hoitaja Sirkku nauroi Ailin kainalossa, että seuraavaksi Aili tulee esimiehen oven taakse hakemaan itselleen töitä =D


Ulkoilua ja yllätyksiä

Ulkoilusta nautitaan päivittäin, vaikka kunnon kesäkelejä vielä odotellaan

Vaikka aurinko ei paistanutkaan, ilmeet olivat kuitenkin iloisia!


Lempeä kesätuuli tuntui mukavalle ja juttua riitti!


Mitähän on Mirjamilla mielessä ja aatoksissa?
Vieraat kuitenkin yllättivät iloisesti!


maanantai 29. kesäkuuta 2015

SYNTYMÄPÄIVÄJUHLAT

Kangasvuokossa vietettiin syntympäiväjuhlia 29.6.2015
Asukkaamme Lempi täytti kunnioitettavat 94-vuotta

Läheisten avulla järjestettiin täytekakkukahvit koko ryhmäkodin väelle
Läheiset ja ystävät kokoontuivat yhteisen pöydän äärelle juhlistamaan Päivänsankaria 
Pappi Tomi Alasalmi kysyi : Mikä on pitkän iän salaisuus?
-Sitä ei nuorillle kerrota-

Elämän ihana taika
on eteenpäin vievä aika,
sillä jokainen kaunis muisto
on sydämessä kuin kukkiva puisto
Onnea Lempille!

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Uskon unelmapäivä:



Lauantai aamuna 27.6 oli monen huilipäivän jälkeen kova halu päästä pois, Kysyin Uskolta tykkääkö hän amerikan raudoista ja kyllähän ne miestä kiinnosti kovasti. Joten päätimme yhteistuumin lähteä Nastolan rautaista toripäivää katsomaan;
Ja kyllähän silmän iloa riitti amerikan raudasta


sekä kauneista Pin up tytöistä kellohameineen, jotka tulivat miestä tervehtimään



The Captains antoi rytmiä tuomaan.
Ja tämän päivän ohjelmaa oli mukava jäädä fiilistelemään loppupäiväksi hymyhuulessa.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

TUPSUTEHTAILU Osa 3.


Minnan ohjeistuksessa sai lankarullat taas kyytiä 24.6.2015
Kangasvuokon ja Kissankellon asukkaat osallistuivat jälleen talkoisiin, jonka tavoitteena oli saada valmiiksi mahdollisimman monta lankatupsua!


Asukkaat saivat valita omanalaisensa väriyhdistelmät

.. ja luovuudellahan ei taaskaan ollut rajoja!

 Naisten ja miesten välille syntyi jopa leikkimielestä kilpailua =D

Se, mitä näistä saadaan lopulta aikaiseksi jää vielä arvoitukseksi!

KESÄKUUN KUNTOILUA 24.6.15


Kuntosalin sijaan tänään koottiin ryhmäkodin väki kokoon ja tehtiin kuntoharjoittelua vähän erilaisessa muodossa


 Esiin otettiin erilaisia välineitä,
joita sai vapaasti ohjattuna kokeilla

 Fysioterapeutti- Nea ohjeisti innokkaita asukkaitamme

Paavo sai tehtäväkseen siirtää puupalikoita astiasta toiseen, 
siinä samalla vetristeltiin ja venyteltiin jäseniä 
Anna-Liisa osallistui pallopeliin
Eskolla ja Helvillä oli myös paljon kysyttävää =D


Tämä veikeä hoitaja sai kutkuttelulla hymyn Paavolle  huulille!

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Juhannuksena myös saunottiin!



Juhannussaunaan kuului tietenkin myös vasta 
Monelle asukkaalla vasta toi mieleen juhannusmuistoja


Pesujen  jälkeen asukkaat valmistuivat juhannusjuhlaa varten


Kangasvuokon juhannuspäivän herkuttelut



Kahvin kanssa tarjottiin lettuja mansikkahillon ja kermavaahdon kera!

Kesäkukat kerättiin pöytiin ja pöydät katettiin nätisti.






Eikä herkut siihen loppunut, päivälliseksi olimme vielä tilanneet grillimakkaroita ja salaattia.







torstai 18. kesäkuuta 2015

Juhannus tanssahtelua


Juhannustansseihin pukeuduttiin arkivaatetuksesta
 poiketen hieman juhlallisemmin.











Talon yhteinen juhannusjuhla oli varsin miellyttävä kokemus monelle asukkaalle. Pariskunta innostui lähtemään tanssin pyörteisiin ja heiltähän tanssi sujuikin oiken mallikkaasti.






Tanssahtelua oli mukava seurata ja nauttia samalla hyvästä musiikista.